Asiakaskokemuksia

-Miska-

”Loukkasin alaselän liikuntaharrastuksen parissa. Syksy meni kipua sietäessä ja särkylääkkeitä syödessä. Kipu paheni yleensä istuessa ja säteili myös jalkoihin. Menin Napra Clinicille Nikon vastaanotolle uteliaalla kokeilumielellä. Niko pyrki alusta asti kartoittamaan kivun syyn ja sitä alettiin hoitamaan. Ensimmäisestä hoitokerrasta oli välitön hyöty, pitkästä aikaa kipu oli hetkellisesti poissa. Sovimme jatkosta ja muutamien säännöllisten hoitokertojen jälkeen huomasin, että kipu on jäänyt pois. Sain myös muutaman spesifin kotihoito-ohjeen, jotka olivat tarpeeksi yksinkertaisia ja helposti arjessa toteutettavia.

Nikon työskentelyote on erittäin ammattimaista ja luottamusta herättävää. Pidän tämäntyyppisissä hoitomuodoissa tärkeänä hyvää vuorovaikutusta ja kokemukseni mukaan Nikon asiakkaana on miellyttävää olla. Tulen jatkossakin käyttämään hänen palvelujaan osana kehonhuoltoa aktiivisen liikuntaharrastukseni yhteydessä. Uskallan lämpimästi suositella Napra Clinicin palveluja.”

 

-Pia-

”Olen muutaman vuoden tuntenut voimattomuutta oikeassa yläraajassa auton ikkunaa pestessä tai raaputtaessa jäästä sekä pesuhuoneen kaakeleita pyyhkiessä. Tammikuussa 2018 hartiaseutu kipeytyi niin että kävin ortopedin vastaanotolla, jossa testien perusteella määriteltiin kivunaiheuttajaksi TOS, mikä vahvistettiin fysioterapiassa. Hartiaseutu saatiin kuntoutettua, mutta syksyllä lomien jälkeen, kun työt jatkuivat kipu ja voimattomuus ilmeni uudelleen.

Ajattelin kokeilla naprapaattia ja hakeuduin Napra Clinicille Nikon vastaanotolle. Hän sai heti parin ensimmäisen kerran jälkeen voiman takaisin käteen, minkä jälkeen voimapuutosta ei ole ollut. Olen jatkanut hoidoissa käymistä muiden hartiaseudun vaivojen kanssa, joihin olen saanut kiitettävästi apua. Kiitos! ”

 

-Susanna-

”Kesällä 2018 alkoi vasen hartiani oireilla kovilla säryillä sekä vasemman käden peukalon ja etusormen puutumisella sekä pistelyllä. Vaivaa hoidettiin alkuun fysioterapialla 5 krt sekä erilaisilla särkylääkkeillä, mutta säryt eikä puutuminen helpottanut. Syyskuussa sain lähetteen magneettikuvaukseen, jossa todettiin kaularangassa kulumia ja nikamien välit olivat madaltuneet, niin, että siellä jäi hermo puristuksiin, joka aiheutti kovan hermosäryn. Neurologi ehdotti kyseisen hermonpään puudutusta ellei särky muutoin lakkaisi.

Kerroin tuolloin neurologille käyneeni jo yhden kerran Nikon luona naprapatiassa ja jo ensimmäisen kerran jälkeen säryt helpottuivat muutama päivä hoidon jälkeen. Toisella kerralla hoidossa ollessani sain käteeni myös kotihoito-ohjeen, jota noudatin säännöllisesti. Hoitokertoja Nikon luona on ollut 3-4 krt ja käteni on ollut täysin kivuton ja oireeton noiden hoitokertojen jälkeen jo lokakuun lopusta alkaen. Kuukausi kuvauksista neurologi tiedusteli vointiani ja jatkosuunnitelmia, jolloin sain kertoa, että käteni on kunnossa, eikä näin ollen tarvita jatkohoitoa.

Näillä hoidoilla olen välttänyt niin särkylääkkeiden syönnin, kun hermopään puudutuksen, joka olisi maksimissaan kestänyt n. 2 kk:tta kerrallaan.

Suosittelen lämpimästi hoitoja Napra Clinicilla, jossa tunnet olevasi asiantuntijan hoidossa.”